Kulta ei ole vihersiirtymässä tarvittava kriittinen mineraali ja sitä on maailmassa jo riittävästi pankkien, osakekeinottelijoiden ja sijoittajien tarpeisiin – “sijoituksena, joka kestää maailmanpolitiikan epävakauden”. Endomines- yhtiön näköpiirissä on toiminnan laajentaminen neli-viisinkertaiseksi vuoteen 2030 mennessä – jatkuvan kasvun logiikka ja ideologia ei huomioi maapallon rajallisia resursseja.
Yhtiö kertoo olevansa kestävän kaivostoiminnan edelläkävijä. Voiko ei-välttämättömän mineraalin kaivamista, joka tuottaa jo itsessään isot hiilidioksidipäästöt, kutsua kestäväksi? Vaikka pohjavesien pilaamiskielto on ehdoton, kaivokset suotavat metalleja pohjavesiin. Jos noudatetaan saastuttaja maksaa -periaatetta, kaivostoiminta ei olisi kannattavaa.
Kuka tahansa voi halutessaan perehtyä jäteongelmaan katsomalla tuoreen Youtube -videon Kaivosten ikuiset jätteet – mikä on luontomme hinta?, jossa FT, ympäristöbiokemisti Jari Natunen luennoi kaivosten jätteistä ja niiden aiheuttamista riskeistä luonnolle.
Kultakuume on tarttunut Ilomantsin (“Endomantsin”) päättäjiin. Kunnan perustehtäviin kuuluisi tehdä kokonaisarvio laskelmineen kaivoksen hyödyistä ja haitoista. Tulevat kuntapäättäjät voivatkin lisätä kuntalaisten luottamusta järjestämällä avoimia asiantuntijatilaisuuksia riittävän talous- ja ympäristötietopohjan saamiseksi kaavoituspäätöksille.
Ikävänä esimerkkinä on Rämepuron kaivoksen sulkeminen. Vuonna 2016 kullan hinnan romahdettua, iäkäs pariskunta jäi taistelemaan yksin kaivosyhtiötä vastaan saastuneen kaivonsa puhdistamisesta. Yhtiö ei myöntänyt osallisuuttaan, vaikka kunnan terveystarkastaja ja Ely-keskuksen virkailija pitivät todennäköisenä aiheuttajana suljettua avolouhosta. Jäljet pelottavat!
Mikä on kunnan tulevaisuuden visio ja strategia rajaseudun suhteen?
Miltä tulevaisuus näyttää, jos jatketaan nykyiseen malliin aivan kuin ilmastonmuutosta tai luontokatoa ei tarvitsisi ottaa huomioon? Eräs paikallinen emäntä, jonka koti sattuu olemaan lähellä tulevaa avolouhosta, arvioi tilannetta: Sotatielle tullaan tulevaisuudessa katsomaan, miten olemme sallineet suuryhtiöiden tuhota ne samat seudut metsineen ja vesistöineen, joiden puolesta viime sodissa menestyksekkäästi taisteltiin.
Motiivini puolitoista vuotta sitten pääkaupungista maalle, Naarvaan, muuttamiseen on ollut paitsi seudun ihmisten elämäntavan ja mentaliteetin arvostaminen, myös itärajan, Euroopassa harvinaisen erämaisen luonnon lumo. Uskon sen vetovoiman ja arvon nousevan tulevaisuudessa. Ilmastonmuutoksen seurauksena jo puhdas pohjavesi tai puhtaat järvet ja joet tulevat olemaan kultaakin arvokkaampia. Luotan myös matkailun kasvuun, kun Lappiin ei enempää matkailijoita mahdu. Edellytyksenä on kuitenkin, että kunta omalta osaltaan kantaa vastuunsa luonnon monimuotoisuuden tukemisessa, esimerkkinä soiden ennallistaminen ja siirtyminen metsien jatkuvapeitteiseen kasvatukseen.
Maaseutu, jossa maisemaa hallitsevat isot avohakkuuaukiot, taimikot ja puupellot ja jonka maaperän ja vesistön ovat metsäyhtiöt, kaivosyhtiö ja valtionyhtiö Neova pilanneet ei houkuttele ihmisiä, joilla on varaa valita asuinpaikkansa. Miten käy itärajan seudun asuttuna pitämisen?
Sukupolvemme vastuu on suuri. Miten selitämme lapsenlapsillemme, jos emme toimineet luonnon ja ilmaston puolesta, kun se vielä oli mahdollista.
Nyt on korkea aika panna uudet kaivoshankkeet varovaisuusperiaatteen mukaan jäihin 20 – 30 vuodeksi. Jättäkäämme tuleville sukupolville itselleen mahdollisuus ratkaista, onko heidän maailmantilanteessaan järkevää avata enää avolouhoksia kullan tuottamiseen.