Joskus aikoinaan Koitajoesta saattoi saada saaliinaan vaikkapa lohen, koukkuun saattoi tarttua taimen tai harjus, verkot olivat pullollaan siikaa.
Kaikki nämä on ihminen saanut lähes sukupuuton partaalle. Ei kalastamalla vaan muilla toimenpiteillä. Päätöksillä mitä täällä on tehty. Tietysti vallalla olevan tiedon valossa. Turha menneitä on märehtiä, on vaan tehtävä parempia päätöksiä tästä eteenpäin. Nykyisen tiedon valossa.
Ne kalat mitä vielä löytyy ovat pullollaan elohopeaa. Ja määrät ovat nousemaan päin, ei vähenemään. Ojista valuu jatkuvasti lisää kuormitusta Koitaan.
Turvetta poltetaan valtionyhtiön toimesta edelleen vaikka Suomi on sitoutunut hiilineutraalisuustavoitteeseen vuodelle 2035. Ilomantsi on Hinku-kunta ja biosfäärialuekumppani. Koitajoki on P-K:n biosfäärialueen ydinaluetta, etenkin Koivusuon luonnonpuisto jonka viereen suunnitellaan uutta turvetuotantoaluetta.
Näen tässä valtavan ristiriidan. Ovatko hiilineutraalisuustavoitteet pelkkää sanahelinää ja toimet jotain aivan muuta. Haluan kuntapolitiikkaan läpinäkyvyyttä, rehellisyyttä ja avoimuutta.
Onneksi on Lumimuutososuuskunnan kaltaisia toimijoita. Ilomantsissa on menossa historiallisen laaja soiden ennallistamishanke. Jättiurakka kattaa lähes kolmanneksen koko maakunnasta, rahoitus neljä miljoonaa euroa vuoden 2027 loppuun asti. Jatkoakin on todennäköisesti luvassa. ”Me pyrimme vaikuttamaan menneisyyden taakkaan ja korjaamaan 1960-luvulla alkaneita ojitettujen soiden ja vesiensuojelun haittoja. Investointien laajuudessakin me pääsemme jo vähintään samaan kuin turvetuotanto.” (Tero Mustonen HS 19.2.)
Hänen mukaansa yhteiskunnan tehtävä on ratkaista, painotetaanko turvetuotantoa vai ennallistamisen tuomia hyötyjä.
Olisiko jo aika korjata virheet ja laittaa Koitajoki kuntoon.